Vähin, mitä pelitalot voisivat vuosittaisten sota- ja terroristijahtipeliensä eteen tehdä, olisi tuoreiden tapahtumaympäristöjen valinta. Kun sitä on satoja tunteja kävellyt Euroopan 40-lukulaisella maaseudulla ja kehitysmaiden harmailla pölyisillä kujilla, nousee syvältä sisimmästä spontaani tarve pistää tanssiksi ja esittää musikaalinumero uusimman Rainbow Sixin, Las Vegasiin sijoittuvan silmistä kuvatun 3D-peruspaukuttelun kunniaksi!
"Oh, there's black jack and poker and the roulette wheel - a fortune won and lost on every deal. All you need's a strong heart and a nerve of steel! Viva Las Vegas! Viva Las Vegas..."Elviksen takapihalla
 |
| Tekniikka, tyyli, animaatiot - grafiikka on mucho excelente. |
Tapahtumaympäristö on Vegasin ainoa uudenkarhea yksityiskohta. Koska peli on tehty rautaisella ammattitaidolla, riittää se mainiosti. Rainbow Sixejä tai muita realistisuutta painottavia räiskintöjä pelanneet ovat kuin kotonaan heti ensimmäisestä (kehitysmaiden harmaille pölyisille kujille sijoittuvasta...) kentästä alkaen, olettaen että kotona sai pelätä henkensä edestä joka ainoa minuutti. Kuolema korjaa iskuryhmäläiset kahden tai kolmen osuman jälkeen, lähietäisyydeltä jo kertalaakista. Nykytyyliin energiat palautuvat nopsasti hetken lepotauolla. Pelaajan komennossa on useimmiten kaksi erinomaisen uskottavalla tekoälyllä varustettua kaveria, jotka huolehtivat pelaajasta yhtä paljon kuin pelaaja heistä. Kaverien kaatuessa on käytävä kiireesti paikkaamispuuhiin, näiden kuolemaa kun ei suvaita.
 |
| Köyttä käytettäessä tai seinään nojatessa kuvakulma siirtyy kätevästi olan taakse. |
Ennen isompia kokonaisuuksia pelaaja valitsee tuliluikut riittävästä valikoimasta ja pulttaa niihin kiinni lasertähtäintä ja sen sellaista, jos tahtoo. Sitten mennään pisteestä A pisteeseen B, lähinnä terroristeja lahdaten, joskus panttivankeja pelastaen, joskus jotain muuta etsien. Rainbow Sixin persoonallisuus perustuu siihen, että pelaajan on pakko kehittää omat taktiikkansa. Pisteiden välillä on pieniä vaihtoehtoisia reittejä ja ennen kaikkea isoja parikerroksisia huoneita, joihin pääsee useammasta ovesta - tai ikkunoista, tai kattoikkunoista, tai tuuletuskanavista. Miten toimia, jos panttivankia uhataan pahisten täyttämässä huoneessa? Esimerkiksi siten, että kun tilannetta on tarkasteltu oven alta pienoiskameralla, käsketään kavereita ampumaan ensimmäisenä panttivankia uhkaava kaiffari, mutta vasta kun erillinen käsky kuuluu. Niinpä pelaaja kiipeää katolle, laskeutuu köyden varassa ikkunoiden tasolle ja antaa käskynsä. Kun kaverit ja terroristit alkavat ammuskella toisiaan, tulee hän ikkunan läpi ja iskee terroristien selustaan - hah!
Tekoälykaverit osaavat pelata paremmin kuin meikäläinen, enkä tarkoita nyt sitä, että he osuisivat kohteisiin erityisen yliluonnollisesti. Pelaaja hallitsee kavereittensa liikkumista kuin reaaliaikastrategiassa (mikä peli toisaalta onkin). Nämä pyrkivät silti pysymään suojassa, vaikka pelaaja komentaisi nämä keskelle suurempaa aluetta. Monesti kun tarkkailin miten pojat ammuskelivat harkitusti pylväiden takana kyykistellen, alkoi oma tyriminen melkein hävettää, ikään kuin kaverit olisivat olleet lihaa ja verta. Vihollisten tekoäly on vähän kaksipiippuisempi juttu. Nämä antavat kyllä kovan vastuksen muun muassa kranaattien luovalla käytöllä, mutta se taitaa olla jo kenttä- ja tehtäväsuunnitteluun kirjoitettua, ettei vihollinen pääse kovin usein yllättämään. Suoranaiset typeryydet ovat harvassa, mutta joskus iskee tunne, että vihollisten olisi pitänyt kuulla mitä viereisessä huoneessa tapahtuu.
Somewhere over the rainbow
 |
| Vegas pistää pään pyörälle. |
Mauttomien neonvalojen valaisemat kadut ja mummonmarkkoja hajotessaan sylkevien peliautomaattien täyttämät kasinot ovat mahtavia peliympäristöjä. Miljööt voisivat hajota vähän kattavamminkin, vaan eipä sitä ehdi toiminnan keskellä murehtia. Grafiikka on pääsääntöisesti komeampaa kuin useimpien pelien välianimaatioissa, eikä äänimaailma jää laadussa kaukaista kumahdustakaan jälkeen. Niin realistinen kuin Vegas pelimaailman standardeilla onkin, on tunnelma monesti surrealistinen, kun luodit viuhuvat, kranaatit lentelevät ja tuskanhuudot kaikuvat savuavassa, halpojen pilipaliäänien täyttämässä Ihmemaa Ozissa. Musiikki vaihtelee vähäeleisestä selkäytimeen menevästä materiaalista toiminnan hetkellä purskahtaviin intensiivisiin säveliin ja ympäristöjen hupaisan asiattomaan ominaismusiikkiin. Pelaamisen kannalta onnistuneinta on se, kuinka paljon äänet kertovat vihollisten ja kavereiden käyttäytymisestä. Liian pitkälle mennään siinä, että viholliset karjuvat jatkuvasti suunnitelmiaan ilmoittaen täten sijaintinsakin.
 |
| Tykinruokaa, mutta vaikeasti nieltävää sellaista. |
Rainbow Six: Vegas on realistinen siihen saakka, kun se on tekijöistä tuntunut kätevältä - kuten toimintaelokuvat. Kolme jannua ei taida oikeasti kolmelle sadalle pärjätä, mutta ainakin tehdyt urotyöt todella tuntuvat töiltä. Joskus kavereihinsa saa iskeä virvoittavaa adrenaliinipiikkiä kaksi kertaa minuutissa, kun vaikeustaso alkaa vajota sadistisen puolelle. Las Vegasissa perinteisen epäuskottava tuhannen terroristin armeijakunta mellastaa siksi, että pääsisimme Vegasissa toimimaan. Juonta on mukana sen verran, että voimme sanaa juoni käyttää - kuten toimintaelokuvissa.
Ketuttipa kaverin naama tai ei
En tiennyt etukäteen, että Vegasin yksinpeli rokkaa, mutta yhteisöllisen puolen toimivuus oli selvä juttu. Jos sanat "laaki" ja "vainaa" kuulostavat kiinnostavammilta kuin "sarjatulisinko" ja "hippa", on Rainbow Sixin moninpeli yhtä varma kuin yllätyksetönkin valinta. Maksimissaan kuusitoista pelaajaa mahtuu erilaisiin tappomatseihin ja erinäisten tavoitteiden suoritusyrityksiin; on panttivankien vapauttamista, on eräänlaista lipunryöstöä. Yhteistyöpeli tietokonetta vastaan onnistuu sekin, niin linjoilla kuin jaetulla ruudulla. Sovussa voi pelata yksinpelikampanjaa ilman tiettyjä käsikirjoitettuja tapahtumia, sekä yksinkertaista terroristijahtia.
 |
| Pellehahmoja ei ilman kameraa kyhäillä. |
Vaihtelua piisaa, tekniikka toimii, peliseuraa riittää. Hauskana yksityiskohtana pelaaja saa luoda itselleen hahmon, jolle saa Live Vision -kameralla jopa omat kasvot. Taistelumenestys avaa vähitellen nekin varuste- ja asevaihtoehdot, joita ei vielä noviisien sinänsä kattavasta valikoimasta löydy. Yksinpelistä tutut yksityiskohdat, kuten köysillä laskeutuminen, nostavat kokonaisuuden useimpien moninpelien yläpuolelle, mutta vain hitusen. Pääosin kyse on tutusta hutusta, jota joko vihaa tai rakastaa, ellei yksinkertaisesti ole saanut rutiinista tarpeekseen. Varsinaista kritiikkiä kohdistan vain kenttien kokoon: muutamissa ympäristöissä tunnelma on kuollut vielä täydellä pelaajamäärälläkin.
Sateenkaari uransa huipulla
Rainbow Six: Vegas yllätti positiivisesti ennakkohypestäkin huolimatta. Jonkin aikaa olikin ehtinyt vierähtää, kun 3D-räiskintä tempasi niin täysillä mukaansa, että kieli työntyi jatkuvasti ulos ja kaula vääntyi kenoon niin kuin ei ainakaan oikeilla erikoisjoukkojen sotilailla. Kritisoin monesti vaikeita pelejä, kun en tahdo oikein tajuta, miksi viihteen parissa pitäisi kärsiä. Rainbow Six: Vegas ei vaikeudestaan huolimatta ole kärsimysnäytelmä, se kun kuuluu niihin harvinaisiin peleihin, joissa kärsimystä annostellaan niin hienostuneesti, että pulssi pääsee nousemaan ilman hermojen kiristymistä. Mahtava peli.
Jari Peltonen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Jari Peltonen
