Apinalauma on omilla teillään jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa ihmisen sukulaiset ovat vallanneet tv-asemat ja lamauttaneet kansan lähettämällä tyhjänpäiväistä roskaa 24/7. Ei, nyt ei puhuta tosi-tv:stä, vaan Ape Escape 3:n alkuasetelmasta. Ihmiskunnan onneksi sohvaperunoiden ja muiden vihannesten joukosta löytyy sentään kaksi tervehenkistä lasta apinoiden ylivaltaa vastustamaan, ja näin voi maailmanpelastusoperaatio alkaa.
Hyppy tuntemattomaan, otto 67, kamera käy!
Ape Escape 3 on tyypillistä tasohyppelytavaraa. Jokaisesta kentästä täytyy napata tietty määrä apinoita samalla rahaa keräten, vihollisia pätkien ja pieniä pulmia ratkoen. Kontrollit ovat mukavan yksinkertaiset: vasemmalla tatilla liikutaan ja oikealla ohjataan kulloinkin käytössä olevaa esinettä. Esimerkiksi apinahaavia tulee tatilla heilauttaa haluttuun lyöntisuuntaan ja lentohärveli taas toimii tattia pyörittämällä.
 |
| Äiti, Cheetah kiusaa!!! |
Vaihtelu oikean tatin käytössä virkistää, mutta johtaa samalla välittömiin ongelmiin kameran kanssa. On vaikea ymmärtää, miten toimivan kameraratkaisun kehittäminen 3D-peliin tuntuu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olevan täysin mahdotonta, kun tämän tyylisiä tasoloikkia on kuitenkin tehty jo ainakin viimeiset kymmenen vuotta.
Kaikki aiemmista kyhäelmistä sanottu pätee kuitenkin yhä edelleen: kamera soutaa laiskasti hahmon perässä esteisiin juuttuen ja näyttäen välillä mitä sattuu. Viimeisen niitin jo moneen otteeseen umpeen naulattuun arkkuun lyö tällä kertaa se fakta, että kameraa ei voi ohjata edes sillä perinteisellä oikealla tatilla, ja tuttuun tyyliin liipaisimesta tapahtuva kuvakulman pyöräytys pelihahmon selän taa kestää kuin nälkävuosi.
Ape Escapen pelastaa kameratyön osalta ainoastaan se tosiasia, että kenttäsuunnittelussa tarkkuutta vaativat hyppelyt höystettyinä äkkikuolemaan johtavilla pudotuksilla on onneksi jätetty suhteellisen vähiin. Pelin alkupuoli ylipäätään onkin enemmän apinoiden metsästystä kuin varsinaista tasoloikkaa, mutta loppua kohden asetelma kääntyy päinvastaiseksi.
Verenpainetta kohottaa kuitenkin ihan kiitettävästi myös ilman tolkkua ympäriinsä säntäilevien apinoiden pussittaminen, kun enimmän aikaa pirulaisten liikkeistä ei ole minkäänlaista käsitystä. Erityisesti aggressiivisemmat yksilöt, jotka pakenemisen ohella hyökkäilevät kimppuun ja parhaassa tapauksessa lähettävät rankkurin kotimatkalle oman haavinsa pohjalla herättävät lämpimiä tunteita pelisuunnittelijoita kohtaan. Idea sinällään on toki hyvä.
Enemmän työkaluja kuin linkkuveitsessä
 |
| Tämä kaupunki on liian pieni meille kahdelle! |
Apuvälineitä apinalauman kesyttämiseen ja ympäristötekijöiden ohittamiseen löytyy sentään enemmän kuin tarpeeksi. Tavaroiden kirjo vaihtelee apinahaavista tainnutusmiekkaan, rc-autosta ritsaan ja pyöritettävästä lentohärvelistä nopeutta nostavaan hula-hula -vanteeseen. Ja jottei elämä kävisi tylsäksi, pystyy sankari hieman energiaa kerättyään muuttumaan hetkellisesti joksikin kuudesta sivupersoonastaan. Näistä löytyy mm. kung fu -sankaria, cowboyta ja ninjaa, joista jokaisella on tietenkin omat erikoistaitonsa, hyökkäyksensä ja apinanmetsästyskikkansa, joten vaihtelua riittää.
Aluksi tavaraa sataa kassiin sellaiseen tahtiin, että lähes joka kenttää ennen saa käydä harjoitteluareenalla ottamassa uusia kikkoja haltuun, mutta meno onneksi tasoittuu jo ennen pelin puoltaväliä. Laitteiden ja hahmojen ominaisuuksiin perehtymistä helpottaa myös se, että kontrollit on tältäkin osin suunniteltu fiksusti ja samantyyliset liikkeet, kuten apinoiden pyydystäminen, löytyvät jokaisella hahmolla saman napin takaa.
Eri hahmoja ja niiden kykyjä tarvitaan myös pelissä etenemiseen, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä nämä paikat tuntuvat parempien ideoiden puutteessa päälle liimatuilta. Hauskojakin ideoita löytyy, erityisesti esineiden käytössä, kuten lasikannen alla oleva esterata, joka täytyy ajaa rc-autolla läpi, jotta kuvun alta suojaa hakenut karvakasa saadaan ajettua ulos turvapaikastaan.
Kolmannen tuotantokauden uudet jaksot
 |
| Viritetyt vehkeet. |
Tv-teeman mukaisesti kentät ovat aina jonkin ohjelman lavasteita ja vaihtelevat kauhuelokuvien kummitustaloparodioista villiin länteen ja Titanicin kannelta Top Gunin hävittäjien siiville. Hauskana lisänä kentistä löytyy sieltä täältä kameroita, joilla voi kuvata erilaisia aiheeseen liittyviä videopätkiä tehtävien välillä katseltavaksi.
Yhden kentän pelaamiseen kuluu aikaa n. 10-20 minuuttia, mikä on juuri sopivasti, sillä vain kenttien välillä voi tallentaa. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä peli on suhteellisen helppo, kunhan muistaa välillä käydä shoppailemassa lisäelämiä. Teemojen vaihteluista huolimatta kenttäsuunnittelu on melko yksipuolista ja käy kyllästyttämään jo ennen pelin puolta väliä. Kaikkiaan kenttiä on tarjolla 136, joten samat vipu-nappi -ongelmat ja muutamat erilaiset vihulaiset on turhan nopeasti nähty.
Piristystä joihinkin kenttiin tuovat sentään erilaiset kulkupelit formulasta tankkiin ja robotista soutuveneeseen. Laitteiden kontrollit ovat virkistävän erilaisia yhdistelmiä oikean ja vasemman tatin käytöstä, ja vaikka meno on suurimman osan ajasta varsin kiikkerää, pysyy se soutuvenettä lukuun ottamatta kuitenkin pääosin hauskana. Perinteisiin kuuluvat myös muutaman kentän välein otettavat matsit pomoapinoiden kanssa, mutta erityisen kekseliäitä tai haastavia nämäkään eivät ole.
 |
| Suoraa toimintaa paremman tv-viihteen puolesta. |
Kenttien välillä aikaa voi viettää tukikohdassa vaikkapa matkan varrella kuvattuja videoita katsellen, erilaisia varusteita tai ekstroja, kuten kirjoja, shoppaillen, tai vaikkapa horoskooppeja tutkien. Voi tietysti olla, etten pelin varsinaiseen kohderyhmään kuulu, mutta itse ehdin kyllästyä kaikkeen tähän jo ennen kuin kaikkia ominaisuuksia oli alussa ehditty edes esitellä. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön: Metal Gear Solidin ystäville on nimittäin yllätys tarjolla.
Lopputekstit
Ulkoiselta olemukseltaan peli ei erotu massasta niin hyvässä kuin pahassakaan. Grafiikka on hyvää keskitasoa, mutta mitään erityisen unohtumattomia elämyksiä on turha odottaa. Ääninäyttely toimii yllättävän hyvin, kun taas taustamusiikit vaihtelevat lännenkenttien upean juustoisista Ennio Morricone -parodioinneista tympeään muzakiin, joka tietenkin ideana istuu loistavasti apinoiden levittämän aivottoman tv-viihteen maailmaan.
Kestoltaan peli on hieman reilun kymmenen tunnin luokkaa, mutta mikäli intoa piisaa, riittää erilaista sälää kerättäväksi ja salaisuuksia löydettäväksi vielä pitkään läpipeluun jälkeenkin. Sen verran peli tahtoo kuitenkin alkaa toistamaan itseään, että sitä tuskin parissa illassa läpi pelaavat muut kuin todelliset lajityypin ystävät. Pienempinä annoksina toimii puutteistaan huolimatta kuitenkin sujuvan pelattavuutensa ja huumorinsa ansiosta myös kaltaiselleni, tasoloikkia viimeksi viime vuosikymmenellä hakanneelle veteraanille. Ja se on jo saavutus sinänsä!
Pasi Piispa
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Pasi Piispa
