Arvostelija: Mikko Heinonen
Pelityyppi: Älypelit ja muut
Julkaisija/kehittäjä: Nintendo / Hudson Soft
Kotisivut: http://www.marioparty4.com
Laitteistovaatimukset: GameCube
Testattu: GameCube
Arvosteluversio: Myyntiversio

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Jos pitää mainita yksi asia jossa Nintendo 64 oli kilpailijoihinsa nähden täysin ylivoimainen, lienee useimpien vastaus juuri neljän pelaajan pelit. Goldeneye, Perfect Dark, Mario Kart 64, Super Smash Bros. ja Diddy Kong Racing olivat kaikki legendaarisia moninpelejä, ja juuri GE, DKR ja - niin outoa kuin se onkin - myös Pokémon Stadiumin minipelit ovat olleet useiden bileiden pelastus ja tehneet jo yksinään N64:stä omistamisen arvoisen.

Mutta sitä en minäkään tiennyt, että minipelieepos Mario Partyä on nähty jo kolme osaa (epäilen tosin vahvasti etteivät nuo kaikki koskaan saapuneet PAL-periferiaamme). Nyt kuitenkin vuorossa on sarjan debyytti uudella alustalla, ja pelistä on tehty selvästi isompaa numeroa kuin ennen. Itsekin panin MP4:n merkille GameWorld-messujen pelikilpailussa ja ihastuin pelin yksinkertaiseen, mutta raivokkaaseen toimintaan. Pakkohan tämä oli saada arvosteluun.

Kutsuisitko sinä tämän porukan synttäreillesi?

Mario Party on pohjimmiltaan koneelle siirretty lautapeli. Yhdestä neljään pelaajaa valitsee hahmonsa Mario-peleissä esiintyneistä naamoista ja liikuttaa niitä pelilaudalla nopan silmälukujen mukaan. Valittavana on useita pelilaudan teemoja, huvipuistosta hautausmaahan, ja toiminnan taustatarinana on Marion syntymäpäiväjuhlat. Eri ruuduista sitten voi saada itselleen kolikoita, ostaa kolikoilla erikoisesineitä tai aiheuttaa muutoksia pelitilanteeseen muilla tavoin. Tavoitteena on saada kerättyä mahdollisimman paljon kolikoita ja tähtiä siihen mennessä kun pelin ennalta määritetty kesto tulee täyteen. Jokaisen kierroksen jälkeen, ja oikean ruudun sattuessa muutenkin, pelataan jotakin minipeliä joko kaikki kaikkia vastaan tai joukkueittain.

Kääntyilevät risteykset tuovat vaihtelua pelilaudalle.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että olen keskimäärin vihannut ajatusta lautapelin pelaamisesta koneella. Pelkkä jonkun Tweety and the Magic Gemsin (GBA, arvosteltu täälläkin viime vuonna) ajatteleminenkin nostaa verenpainetta, niin hirvittävän tylsää ko. pelin lypsäminen oli - paljolti myös sen vuoksi ettei minulla ollut tarpeeksi GBA:llisia kavereita eikä linkkikaapelia, joten jouduin pelaamaan yksin konetta vastaan. Eikä mikään ole niin kerrassaan motivoivaa kuin katsella, kuinka AI-pelaajat heittävät noppaa, miettivät, siirtävät, ostavat...

Myös Mario Party 4 on erakoituneelle sosiopaatille lähes samanlainen kauhistus. Pelaajia kun on aina neljä, ja GameCube pelaa omaa verkkaista tahtiaan kaikkia ei-ihmishahmoja. Edes niiden välianimaatioita ei saa millään skipattua. Onneksi kuitenkin pelin varsinainen substanssi eli minipelit ovat enimmäkseen todella hauskoja ja kauniisti toteutettuja, mitä ei Tweetystä juuri voinut sanoa.

Viivan seuraaminen on loistava laji joka vaatii tarkkuutta.

Monen pelaajan bilepelin kultainen sääntö on, että se ei saa kestää liian kauan eikä olla liian monimutkainen. Menoon pitää voida osallistua sellaisenkin joka ei ole juuri koskaan pitänyt ohjainta kädessään, eikä toisaalta ole tarkoitus, että pelin ääreen jäädään tuntikausiksi kerrallaan. Juuri tämän vuoksi mm. tuo Pokémon Stadium on ollut niin kova hitti kaveripiirissäni - keskimääräinen laji koostuu parin napin käytöstä ja erät ovat nopeita.

Minipelit ovat myös Mario Party 4:n ehdottomasti paras puoli, ja onneksi mukana on moodi jossa voi helposti pelata pelkästään niitä turnauksena. Valitettavasti vain minipelit pitää ensin avata käyttöönsä pelaamalla lautapelitilaa, mikä estää tehokkaasti pelin hankkimisen instant-hupia varten; kaikkien noin 50:n pelin avaaminen kestää useamman tunnin, varsinkin kun Party-tilassa esiintyvät minipelit valitaan satunnaisesti. Onneksi sentään pelisortimentti säilyy kun sen on kerran hankkinut muistikortille.

Kolme yhtä vastaan. Ei reilua.

Lajeissa on runsaasti vaihtelua: on kiihdytysautoilua, laskettelua, viivan piirtoa, jyrkänteen reunalla tasapainoilua, kalojen pyydystämistä ja liitovarjolentoa noin muutamia mainitakseni. Osa lajeista pelataan joukkueittain, joko kahdella kahta tai kolmella yhtä vastaan. Aivan kaikissa kisoissa tätä jälkimmäistä jakoa ei oikein voi ymmärtää - yksi pelaaja vain tekee yksinään samaa kuin kolme muuta. Toisinaan taas yksinäisen pelaajan tehtävä on aivan liian vaikea tai vastaavasti helppo. Otetaan vaikka pallojen pyydystys liukuhihnalta - muiden pelaajien on todella helppo väistellä raukkaa joka on laitettu nosturin kahvoihin. Toisaalla taas piikkipallon roolin saanut pelaaja on selvässä etulyöntiasemassa kankeisiin kumipalloihin vangittuihin nähden. Kahden pelaajan tiimipelit ovat huomattavasti onnistuneempia, etenkin varjoliito ja parisoutu vaativat yhteispeliä tai hommasta ei tule mitään.

Toinen haaste ovat AI-pelaajat, joita on pakko ottaa mukaan jos neljää pelaajaa ei löydy ohjaimen varteen. Etenkin joukkuelajeissa ne kuitenkin onnistuvat kohtuullisen hyvin, jopa silloin kun vaaditaan jonkinlaista tiimityöskentelyä. Kahden pelaajan joukkue ei välttämättä piekse yhtä ihmispelaajaa ja AI:tä, eikä päinvastoin.

Marion paikanvalinta ei ole kestävällä pohjalla.

Pääosa MP4:n lajeista käyttää toimintoihinsa vain yhtä tai kahta painiketta sekä mahdollisesti ohjaustattia. Niillä sitten suoritetaan kaikenlaista uintivedoista pommikahvojen painamiseen. Varsin valitettavasti monessa lajissa voiton resepti on jonkin painikkeen mahdollisimman nopea takominen, mikä taas on omiaan saattamaan ohjaimen ennenaikaiseen hautaan. Kun otetaan huomioon miten paljon GameCuben kapulat täällä koto-Suomessa kustantavat, itkee koneen laillinen omistaja pian viiden sentin kolikoita padien saadessa kyytiä. Mieleen tulevatkin Track & Fieldin tyyppiset joystickintappopelit 80-luvun alusta - paljon hauskempaa olisi kilpailla tekniikalla kuin pelkällä lihasnopeudella.

Kaikista näistä pikkupuutteista huolimatta Marion juhlissa oli oikein mukavaa. Vain harvoille ja valituille peleille lämpiävä kihlattunikin suostui lopulta ottamaan ohjaimen käteensä ja kolmisen tuntia katosi kuin siivillä minipelejä avatessa. Kun vielä velipoika saapui kotona poikkeamaan, saimme pystyyn kolmen pelaajan kinkerit ja meno jatkui pikkutunneille asti. Ihmettelenkin suuresti, ellei Mario Party 4 ole hitti tulevissa uudenvuoden kemuissa. Vielä kun saisi ostettua sen neljännen ohjaimen.

Pisteitä antaessani olenkin ottanut vapauden olettaa, että Mario Party 4:ää pelataan isolla porukalla. Yksin pelattuna tällaisessa pelissä ei ole mitään järkeä, sillä kukaan ei jaksa katsella kolmen AI-pelaajan touhuamista pelilaudalla kovin pitkään eikä minipelien asiasisältö vetoa ilman kilpailutilannetta oikeita ihmisiä vastaan. Sen sijaan riittävän isolta ruudulta hyvässä seurassa nautittuna Mario Party 4 on puutteineenkin erittäin hauskaa ajanvietettä kaikenikäisille.

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net