Kun minä olin pieni, Mario ei merkinnyt minulle mitään. En koskaan pelannut alkuperäistä Donkey Kongia - siellä missä asuin ei edes ollut pelihalleja - ja kun Nintendon elektroniikkapelit tulivat, olin jo saanut oman kotimikron enkä jaksanut niistä isommin innostua. Nintendo Entertainment Systemin vyöryessä Suomeen minäpoika taas pelailin Sega Master Systemillä, ja niin tämä putkimies ja minä elimme elämäämme onnellisina mutta toisistamme tietämättöminä.
Vuosia kului ja minä kasvoin, mutta Mario vain pysyi keski-ikäisenä, ylipainoisena italialaismiehenä. Ehkä se johtui siitä, että hän söi sieniä, tiedä häntä, mutta ilmeisesti tuosta imagosta oli apua. Mariosta kasvoi pelimaailman ikoni. Kerran näin hänet televisiossakin, jossa häntä esitti keski-ikäinen, ylipainoinen mies (en ole varma oliko hän italialainen). Aloin aavistella, että jonakin päivänä kohtaisin Marion, mutta en vielä. Aika ei ollut kypsä.
Ja niin minä nousin vuorelle ja pelasin siellä Super Mario Brosia, kakkosta ja kolmosta, Super Mario Worldia ja Mario 64:ää, ja pidin toisista paljon, toisista en juuri ollenkaan. Kilvoittelin noustakseni tasolle, jolla voisin kohdata Marion. Kuitenkin hän lopulta saapui luokseni helposti, rauhoittavasti, kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan.
Marion pumppu ei petä
 |
| Tämä loma ei ala hyvin. Lentokentän tilalla on jonkun taideopiskelijan harkkatyö. |
Epäilyttävän tutun oloisesti nimetyssä Isle Delfinon lomaparatiisissa ovat asiat huonosti. Joku kelvoton on tuhrinut paikat graffiteilla, kaikkialla on inhottavaa saastemönjää, ja epäilykset viittaavat vahvasti lippalakkipäiseen, tukevahkoon miekkoseen. Lomamatkalla oleva Mario otetaankin kiinni ja laitetaan puhdistamaan sotku. Avukseen hän saa FLUDDin, oudon selässä kannettavan vesipumpun, joka osaa paitsi ruiskuttaa vettä myös toimia leijuntalaitteena, rakettina ja vaikka mitä vielä. Kaikki mahdollinen apu onkin tarpeen, sillä graffitisotkun lisäksi joku on vielä hävittänyt saarelle auringonvaloa tuoneet Shine Spritet, ja ne pitäisi saada kerättyä takaisin. Myös Marion seurana matkustava prinsessa Peach onnistuu taas hankkiutumaan hankaluuksiin heti kun silmä välttää.
Delfinon saari jakautuu erilaisiin kenttäympäristöihin, joissa jokaisessa saa käydä suorittamassa useita tehtäviä. Vaikka itse miljöö pysyykin samanlaisena ja kentät alkavat periaatteessa samasta paikasta, käytetään eri episodeissa erilaisia reittejä ja välineitä etenemiseen. Niinpä hyvin harvoin tulee mieleen, että kiertäisi samoja kenttiä uudestaan ja uudestaan.
Ei vapaata vangita voi
 |
| Inhottava löllö tahrii vaatteet. Ehkä OMO Info auttaa? |
Super Mario 64 oli aikanaan se peli, joka määritteli 3D-tasohyppelyt. Faneja löytyy tänäkin päivänä, eikä toki syyttä, mutta minuun SM64 ei jotenkin koskaan iskenyt. Erittäin vapaan 3D:n lisäksi - tai ehkä juuri sen vuoksi - pelissä oli turhan paljon ylimääräistä häröilyä ja juoksentelua. Minä kun olen aina pitänyt tasoloikista, jotka etenevät tiiviisti ja raivokkaalla nopeudella, joten Mario 64:n ajoittainen zen-buddhismi ei ollut makuuni.
Super Mario Sunshine on lähtökohdiltaan varsin lähellä edeltäjäänsä, mutta kuitenkin jotenkin instant-pelattavampi. FLUDD on hauska apuväline, joka tekee helpommaksi hallita valtavia kenttiä ja lisää pelaajan mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä. Ekologisesti valveutunut nykypelaaja riemuitsee, kun iljettävä mömmö häviää vesisuihkun avustuksella ja alta paljastuu vihreää nurmea. Vaikka toiminta onkin edelleen vapaata - kenttiä saa pelailla haluamassaan järjestyksessä - on ohjauksen tunne kuitenkin selvästi läsnä ja pelaajalle on alusta asti suhteellisen selvää, mitä nyt juuri pitäisi tehdä.
 |
| FLUDD käy myös köyhän miehen jetpackista. |
Siitä huolimatta SM64:n fanipohjakaan tuskin tuntee itseään petetyksi. Pelissä on kuitenkin hyvin paljon samaa kuin tässä takavuosien eepoksessa - kentissä ei ole aikarajoja, niistä löytyy paljonkin erilaista kerättävää, kontrollit tuntuvat tutuilta ja kamerakulmaakin saa pyöritellä mielin määrin. Puhumattakaan nyt graafisen ilmeen yhtäläisyyksistä, mutta ne lienevät itsestään selviä muutenkin.
Näin se käy kun sen osaa
 |
| Saaren väki on leppoisaa porukkaa ja keskustelu tuottaa usein vihjeitä. |
Merkittävin ero noin henkilökohtaisella tasolla on kuitenkin, että Super Mario Sunshine on minusta kerrassaan erinomainen peli. Pidän kyllä SM64:ääkin merkittävänä kappaleena videopelihistoriassa, mutta SMS imaisi mukaansa teholla, johon vain harva peli on pystynyt. Se onnistui hämmästyttämään sekä visuaalisella toteutuksellaan - laajoja kenttiä täynnä pieniä yksityiskohtia, upeita vesiefektejä, inhaa sotkua, sulavaa päivitystä - että äänimaailmallaan: muutamissa "klassisemmissa" kentissä kuultava a cappella -versio Mario-teemasta on todellista herkkua korvakäytäville.
SMS on myös haastava, paikoin melkoisenkin vaikea, mutta ei koskaan raivostuttava. Siinä riittää tutkimista päiviksi ja viikoiksi ellei kuukausiksikin: kenttiä on useita kymmeniä ja Shine Spherejä piiloissaan vielä paljon enemmän. Kenttävalikkona toimivassa Delfinon kaupungissa tapahtuu pelin edetessä kaikenlaista, ja sinne voi unohtua puuhailemaan pitkäksikin aikaa kenttien läpäisyn lomassa. Jo pelkästään viemäreitä tutkimalla ja katoilla loikkimalla löytää yhtä jos toistakin.
Vaikea on moittia
 |
| Mario pääsee taas putkistoihin. Musiikkikin on autenttista. |
Ei SMS kuitenkaan mikään täydellinen peli ole. Vapaa kolmiulotteisuus tuo automaattisesti mukanaan kameraongelmia, ja päätös jättää kamera lähes täysin pelaajan hallittavaksi tuo niitä muutaman lisää. Toisinaan sitä huomaakin katselevansa Mariota jostakin sellaisesta paikasta jota ei varmaankaan ollut tarkoitettu - ja joka ei sovi sitten ollenkaan pelaamistarkoitukseen.
Eikä pelin pohdiskelevuus minnekään ole hävinnyt; edelleen kenttiin on mahdollista eksyä miettimään, että mitäköhän tässä oikeastaan pitäisi tehdä. Ohjeistusta tulee ajoittain aika niukasti jos ollenkaan, joskus homma on vain kiinni siitä oivaltaako jotain ja kuinka nopeasti. Tämä on kuitenkin pohjimmiltaan filosofinen kysymys - lähestymistavasta joko pitää tai ei. Joka tapauksessa tässä suhteessa Sunshine on paljon tiiviimpi paketti kuin edeltäjänsä.
Mutta suoraan sanoen nokkimiselta tuntuu yrittää tästä pelistä isoja vikoja kaivaa. Super Mario Sunshine on loistelias tuote, joka ansaitsee myydä hyvin, ja niinhän se tuntuu myyvänkin. Onhan kyseessä kenties GC:n paras peli ja varmasti yksi parhaista 3D-tasohypyistä ikinä. Nyt vain odottamaan, missä muodossa delfiinit esiintyvät Miyamoto-sanin seuraavassa pelissä.
Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net
Arvostelija:
Mikko Heinonen
