Verkkopelaamisessa on tulevaisuus, uskoo Gas Powered Games. He myös uskovat tulevaisuuden olevan nyt, kun
Demigod on viimein keskuudessamme.
Taivaallinen turnaus
 |
| Pelikentän suorituksista palkitaan arvonimillä. Kuten moni muukin asia, se huvittaa ensimmäisellä kerralla. |
On oikeastaan ihan hyvä, että
Demigodin taustatarinaa ei juuri pidetä esillä. Idea jumalpaikasta kisaavista puolijumalista on juuri niin höpsö kuin miltä se kuulostaakin. Tarina onkin vain tekosyy koota kahdeksan erilaista superhemmoa kisaamaan paremmuudesta tarkasti rajatuille areenoille.
Areenoita on julkaisuhetkellä kahdeksan, ja niillä voi otella kahdesta viiteen pelaajaa per puoli. Puuttuvat pelaajat voi korvata tekoälyn ohjaamilla boteilla, ja samoja hahmoja voi käyttää rajoituksetta.
Areenoilla on erilaisia rakennuksia, joita voi vallata, sekä paljon puolustustorneja. Yksikköportaalit pukkaavat tasaisin väliajoin kentälle tekoälyn komennossa olevia yksiköitä, jotka etenevät aina samaa reittiä kohti vihollista. Pelaaja johtaa vain omaa puolijumalaansa keräten rahaa ja kokemusta. Tykinruoan lahtaaminen on hidasta mutta varmaa, puolijumalan teilaaminen taas tuottaa kerralla ison rahapotin, ellei kohde pääse karkuun.
Kuolema on vain hidaste, josta joutuu parinkymmenen sekunnin jäähylle. Herättyään voikin sitten pistäytyä joko kaupassa ostamassa parempaa päälle pantavaa tai sijoittaa rahansa oman puolen joukkojen tai puolustuslaitteiden parantamiseen.
 |
| Vampyyri tankkaa. Pisteet saa palautettua kotipesän Essolla, mutta silloin on poissa kokemusta keräämästä. |
Pelattavat hahmot jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään. Assassiinit keskittyvät suoran vahingon tuottamiseen, kun taas kenraalit palkkaavat apuvoimia ja tukevat omia joukkojaan. Kokemuksen myötä hahmot pääsevät ostelemaan erilaisia kykyjä, joten samaa hahmoakin voi pelata parilla eri tavalla.
Ja jos tämä kaikki kuulostaa kovin tutulta, niin kyllä,
Demigod pohjautuu vahvasti
Warcraft III:n Defence of the Ancients -modiin.
Verkkopeli edellyttää verkkoa
 |
| Tarpeeksi hyvä demigod pystyy tuhoamaan puolustustorneja itsenäisesti, jolloin peli alkaa ratketa nopeasti. Kuvassa myös kuolleen demigodin pudottama taikajuomapullo. |
Etukäteen
Demigodin piti olla pelkkä moninpeli, mutta Stardockin väitetään vaatineen siihen myös yksinpeliä. Oli miten oli, yksinpelaajalle on tarjolla skirmish-pelien lisäksi vain turnaus, jossa yritetään kerätä kahdeksassa satunnaisessa ottelussa eniten pisteitä. Voi tietysti kysyä, miten tällaiseen peliin saisikaan mitään järkevää tarinaa yksinpelin tueksi.
Demigodin kohtalonkysymykseksi on muodostunut nettikoodi, joka ei pari viikkoa sitten olleessa julkaistussa jenkkiversiossa toiminut lainkaan hyvin. Töitä on tietysti tehty, mutta vieläkin verkkopeleissä esiintyi usein yhteysongelmia. Pelit sai kuitenkin pelattua loppuun, vaikka muutama pelaaja jouduttiinkin korvaamaan tekoälyllä.
On mielenkiintoista huomata, että
Demigodiin julkaistiin viikko USA:n julkaisupäivän jälkeen päivitys, jonka eksplisiittinen tarkoitus oli siivota piraatit pelistä. Tiedä sitten, onko syynä verkon ongelmat vai piraattien puute, mutta verkkopelejä ei tähän mennessä ole ollut hurjasti tarjolla. Toivottavasti eurojulkaisu muuttaa tilannetta.
Ennen julkistusta hehkutettiin
Demigodin ulkonäköä ja äänimaailmaa, jonka tähtenä on itse
Christopher Lee. Pelin piti silti pyöriä vanhemmillakin koneilla. Julkaisun ja muutaman päivityksen jälkeen peli pyöri testikoneessa kohtuullisesti vain minimigrafiikoilla, jotka eivät varsinaisesti ole nättejä. Myös äänet mahtipontisine painotuksineen ja hassuine yksikkökuittauksineen alkavat väsyttää aika pian.
Taktikon unelma
 |
| Hahmovalikoimaa. Demigodit ovat kohtuullisen erilaisia ja vaativat hieman eri pelityylejä. Itse pärjäsin parhaiten vain assassiineilla. |
Kaikesta näkee, että
Demigodissa on pyritty täydelliseen taktiseen kokemukseen. Areenat ovat tiukan symmetrisiä ja erilaisia taktisia päätöksiä on tarjolla tukuittain. Satsaako puolijumalansa vai oman puolensa kehittämiseen? Minkälainen hahmoyhdistelmä toimii parhaiten?
Lisää pohdittavaa saa eri pelimuodoista. Vastustajan linnakkeen tuhoaminen on aivan toisenlainen rypistys kuin kisa
Demigod-tapoista tai lippujen valtaus. Pelejä voi muutenkin säätää mieleisekseen, eikä kahta samanlaista peliä ole pakko pelata koskaan.
Kaikki tämä vaatisi kuitenkin sen hyvän peliporukan. Jos sellaisen saa kerättyä,
Demigodista saa varmasti enemmän irti. Yksin tai satunnaisessa seurassa
Demigod puolestaan alkaa pian kyllästyttää. Pelien luonteen vuoksi erät voivat kestää pitkäänkin, vaikka lopputulos on jo selvä. Alussa vedettyä kaulaa on vaikea kuroa kiinni, ja edessä on vain hidas tappio. Pelit alkavat myös äkkiä tuntua toistolta, mikä pahentaa tilannetta entisestään. Toki pelaamisesta saa saavutuksia ja jopa jonkinlaisia palkintoesineitä, mutta se ei riitä pitämään kiinnostusta yllä.
Markkinarako
Demigod tuntuu tarkkaan tietylle pelaajaryhmälle suunnatulta tuotteelta. Pelistä tykkääminen edellyttää halua paneutua taktiikan hienouksiin sekä mieluiten hyvää peliseuraa. Satunnaispelaaja voi korkeintaan silloin tällöin heittää huvikseen erän botteja vastaan tai toivoa löytävänsä samantasoista seuraa verkosta. Pelin verkko-ongelmat eittämättä korjataan aikanaan, ja demigodeja ja areenojakin on luvassa lisää, mutta massojen hupia tästä tuskin tulee koskaan.
Panu "Ego" Alku... ei muuten koskaan ole pelannut
Defence of the t Ancientsia.
