Pelityyppi: Strategia- ja sotapelit
Julkaisija/kehittäjä: Ubisoft/Gearbox
Kotisivut: http://www.brothersinarmsgame.com
Laitteistovaatimukset: PS3
Testattu: PS3
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: Xbox 360, pc

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Toiseen maailmansotaan sijoittuvia räiskintäpelejä on nähty vuosien saatossa sen verran monta, että laatuvaatimukset aihepiirin ympärillä ovat pakostikin korkealla. Gearboxin kehittämän Brothers in Arms -sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Road to Hill 30 ja Earned in Blood, keräsivät yleisesti ottaen positiivisia mielipiteitä niin pc:llä kuin edellisen sukupolven konsoleillakin. Syitä tähän voi yrittää kalastella perusrymistelyä taktisemmasta pelimekaniikasta, tavanomaista syvällisemmästä tarinankerronnasta tai pelien tarpeeksi korkeasta yleistasosta. Nyt ylikersantti Matt Bakerin ja kumppaneiden edessä ovat täysin uudet haasteet ja konsolit.

Näköyhteys. Bakerin hurjapäisen joukon jäseniä voi ainoastaan komentaa sijainteihin, jotka pelaaja itse näkee. Tarkkaile siis ympäristöä huolella.

Uuden sukupolven ensimmäinen Brothers in Arms, lisänimeltään Hell's Highway, tarjoilee Bakerin johtamalle joukkiolle toistaiseksi haastavimman koitoksensa. Näyttämönä toimii vuoden 1944 Hollanti, tarkemmin sanottuna Eindhovenin kaupunki lähiympäristöineen, jossa jenkkisankarimme osallistuvat alueen turvaamiseen osana operaatio Market Gardenin sotakoneistoa.

Syyskuussa alkaneen jättimittaisen maahanlaskuoperaation kunnianhimoisena tavoitteena oli raivata pikatie Berliiniin ja voittaa koko sota ennen joulua. Mutta kuten jo historiankirjat kertovat, asiat eivät menneet liittoutuneiden osalta läheskään odotusten mukaisesti. Vaikka vaarallisia tilanteita ja kuolonuhreja riittää, tarinallisesti tapahtumista saadaan irti yllättävän vähän dramatiikkaa.

Elokuvamaisuudesta ja kiinnostavista persoonista huolimatta etenkin uusien pelaajien on vaikea luoda tunnesiteitä Bakerin komentamien joukkojen kanssa, sillä hahmoille ei anneta välianimaatioissa läheskään tarpeeksi ruutuaikaa. Edellisosien tapahtumia vatvotaan vieläpä sen verran hatarasti, ettei ylikersantin kärsimiin omantunnontuskiin voi samaistua kuin Brothers in Arms -sarjan veteraanit.

K18. Brothers in Arms: Hell's Highway on ikärajaleimansa ansainnut, sillä sodan kauhuja korostetaan runsaalla verellä ja irrallisilla ruumiinosilla.

Ryhmänjohtajan roolissaan Bakerilla on valta juoksuttaa tekoälysotilaita pitkin poikin maita ja mantuja. Ydinajatuksena on komentaa osa joukoista antamaan suojatulta, jonka turvin loppumiehistö voi edetä paremmille tähtäysapajille.

Taistelutilanteisiin voi toki vaikuttaa henkilökohtaisellakin tasolla, mutta ellei vihollisia ole pussitettu huolellisesti, sooloilu johtaa yleensä hengenlähtöön tai pitkään asemasotaan.

Perusidea on päällisin puolin viihdyttävä, ja se antaa kuvan sodan armottomuudesta. Kuolema korjaa satoaan nopeasti, mikä korostaa suojatulen ja suojautumisen tärkeyttä. Siinä missä tiiliaidat ja rakennusten seinustat ovat edelleen idioottivarmoja suojia jopa sinkotulitusta vastaan, puun kaltaiset materiaalit antavat nyt usein periksi jo konekivääritulitukselle.

Tuhoutuvia pintoja ei kuitenkaan hyödynnetä pelimekaniikassa aivan odotetulla tavalla, sillä lähiympäristöstä löytyy lähes aina se kestävämpikin turvapaikka. Onneksi saksalaiset eivät moista tunnu tajuavan.

Kenttäsuunnittelun ympärillä on myös muita harmillisia säröjä. Suhteellisen laajoista pelialueista huolimatta varsinaisia etenemisreittejä löytyy tavanomaisesti yksi kappale, mikä käy ilmi etenkin Eindhovenin kaupungissa. Raunioidenkin kätköissä piilee poikkeuksetta sortuma tai ovi, jonka kautta pelaaja voi hiipiä vihollisen kylkeen ja hoitaa heidät pois päiväjärjestyksestä.

Ratkaisu ei estä hauskoja pelituokioita Hell's Highwayn parissa, mutta se painostaa pelaajaa toimimaan ennalta kaavailtujen taktiikoiden puitteissa. Se, jos mikään latistaa yhteenottojen mittakaavaa ja vaikuttavuutta.

Kukas sinä olitkaan? Matkassa kulkevat sotilaat ovat tuttuja edellisosia pelanneille, mutta uusilla tulokkailla voi olla vaikeuksia painaa mieleen kuka kukin on.

Pelaajan komennettavana on tyypillisesti kaksi tai kolme ryhmää, jotka vaihtelevat kulloisenkin tehtävän mukaan. Rynnäkköjoukkojen ohella kastiin lukeutuu tällä kertaa myös muun muassa sinko- ja konekiväärimiehistöä. Käskyttäminen itsessään tapahtuu vaivattomasti: olkanäppäin muuttaa tähtäimen kursoriksi, jolla miehistölle osoitetaan haluttu määränpää tai tulituskohde.

Valitettavasti kokoonpanon hengissä pitäminen ei ole yhtä yksinkertaista. Joukot saattavat juosta määrätyille paikoilleen mitä eriskummallisimpia reittejä pitkin, kuten vihollisten konekivääripesäkkeiden edestä. Pelin loppuvaiheilla tuli todistettua jopa tilanne, jossa bunkkerissa majaillut sinkotiimi nousi ylös suojastaan ja juoksenteli avaralla aukiolla päästäkseen saman bunkkerin toiseen päähän. Ilman muiden ryhmien suojatulta sankaripoppoo olisi ollut jauhelihaa vajaassa kahdessa sekunnissa. Toisin sanoen oikeisiin osoitteisiin ohjatut suojatulitukset minimoivat tekoälyn töppäilyistä johtuvia seurauksia, mutta silti joukkojen menoa seuratessa on vain pudisteltava päätään.

Aseveljien hyvinvoinnin perään huolehtiminen menettää hohtonsa viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa taistelussa kaatuneiden ryhmäläisten ilmestyvän takaisin muonavahvuuteen seuraavalla välietapilla. Vaikka tämä on odotettavaa sarjan tarinapuolen takia, joukkojen kuolemalla olisi silti toivonut olevan pitkäkestoisempia vaikutuksia pelitilanteisiin. Täysin huolimattomaksi ei tietenkään sovi heittäytyä, mutta piirre kieltämättä löysää riskienottokynnystä melkoisesti.

Aseveljet verkossa. Arvostelua kirjoitettaessa pelin PlayStation 3 -serverit ammottivat tyhjyyttään, mikä ei ole ihme olemattomien moninpelimuotojen takia.

Ettei meno menisi liian itseään toistavaksi, ryhmänjohtajan rooli jätetään tauolle tasaisin väliajoin mitä kummallisimmissa tilanteissa. Hupaisin yksityiskohta on, että ylikersantti Baker päätyy aina ramboilutuokioidensa päätteeksi takaisin omiensa pariin. Asiaa sen erityisemmin miettimättä rymistely on sopivaa piristystä ryhmäkahinoinnin rinnalle, vaikka meno on jopa Hell's Highwayn perusalueisiin verrattuna melkoista putkijuoksua.

Vioistaan huolimatta Brothers in Arms: Hell's Highway ei ole toivoton tapaus. Se näyttää ja kuulostaa enimmäkseen hyvältä, kontrollit ovat sujuvat ja ryhmänjohtajan leikkiminen on enimmäkseen hauskaa. Kokonaisuus vain kaipaisi huolellisempaa hienosäätöä muutamilla eri osa-alueilla. Edellisosien ystävät varmasti nauttivat sankareittensa tuoreista edesottamuksista, kun taas uudet alokkaat viihtyvät Matt Bakerin matkassa ainakin sen yhden läpäisykerran ajan. Etenkin, jos edellisestä toiseen maailmansotaan sijoittuvasta pelistä on vierähtänyt tovi jos toinenkin.

Ville Arvekari... osallistui sotatoimiin viimeksi kaksi vuotta sitten.