Vuonna 1994, kolme vuotta alkuperäisen
Civilizationin menestyksen jälkeen,
Sid Meier teki samalla reseptillä pelin Amerikan mantereen valtauksesta. Fanien sitkeän kinuamisen ansiosta peli on nyt julkaistu uudelleen nykytekniikalla.
Mies, hakku ja laiva
 |
| Vääntöä. Kuninkaan joukot ovat nousseet joukolla maihin. Ensimmäinen kenraalini johtaa puolustusta. |
Pelin alussa kuningas lähettää pelaajan yhden laivan ja kahden uudisasukkaan kanssa asuttamaan uutta mannerta. Emämaaksi voi valita Englannin, Ranskan, Espanjan tai Hollannin - Portugali ei näihin kisoihin mahdu. Tarkoituksena on perustaa siirtokunta ja tuottaa hyödykkeitä, joita sitten myydään emämaassa. Rahalla voi ostaa tarvikkeita ja palkata lisää kolonisteja. Jälkimmäisiä tulee tarjolle myös uskonnonvapautta levittämällä.
Uudessa maailmassa vastaan tulee myös alkuasukkaita. Inkkareiden kanssa voi käydä kauppaa ja heiltä voi oppia arvokkaita taitoja. Lähetystyöllä saa myös käännynnäisiä siirtokuntiin. Ja jos intiaanikylä on tiellä, pysyvä ratkaisu lähtee tykin suusta.
Myös muut siirtomaat ovat liikkeellä, ja heidän kanssaan voi sotia tai käydä kauppaa. Teoriassa eurooppalaisten sotien pitäisi heijastua myös Amerikan mantereelle, mutta koskaan en havainnut näin käyvän.
Kolonian kasvaessa emämaan kuningas käy yhä ahkerammin pelaajan kukkarolla ja vielä investoi rahat armeijaansa. Tämän armeijan ainoana tarkoituksena on pitää liiat itsenäistymisajatukset kurissa.
 |
| Kauppamiehiä. Suurmiesten haalimisessa pitää olla tarkkana. Kaikki eivät ole yhtä arvokkaita. |
Itsenäisyys ei tule itsestään, vaan aatetta pitää levittää tuottamalla vapauskelloja. Aatteen levitessä kansalaiset työskentelevät paremmin, ja kun yli puolet on itsenäisyyden kannalla, voi kapinan julistaa alkaneeksi.
Seuraa ankara taistelu ylivoimaista armeijaa vastaan. Pelaajan tulee viivyttää ja hyödyntää maastoa, kunnes kuninkaan armeija on lyöty. Sitten onkin aika vetää tähtilippu salkoon ja peli on voitettu. Kunhan kukaan toinen siirtomaa ei ehtinyt ensin.
Jokainen
Colonization-peli etenee yllä kuvatulla tavalla, ja tässä onkin pelin suurin heikkous. Kun ei ole useita tavoitteita, ei ole useita taktiikoitakaan. Pelaaja voi toki esimerkiksi vallata kilpailijoiden siirtokunnat, mutta yleensä siitä on vain turhaa riesaa.
Melkein kuin modi
 |
| Täyteen ahdettu kaupunki. Kun kaikki muu on rakennettu, timpurit tekevät puusta uskontopisteitä. |
Uusi
Colonization on itsenäinen peli, eikä tarvitse
Civ IV:ää toimiakseen. Sukulaisuus on kuitenkin selvää, varsinkin kun grafiikoihin on tehty hyvin vähän muutoksia. Peli näyttää tutulta, kuulostaa tutulta ja myös toimii tutun varmasti.
Suurin ero perusciviin on resursseissa. Maastosta voi kerätä erilaisia raaka-aineita, kuten rautamalmia tai sokeria, joista siirtokunnissa jalostetaan tuotteita, kuten työkaluja tai rommia. Yksi työläinen voi kerätä yhdeltä alueelta vain yhtä resurssia, joten välillä on valittava, tuotetaanko ruokaa vai tupakkaa. Resurssien siirtelyyn kaupunkien välillä meneekin paljon aikaa, vaikka sitä voi automatisoida kauppareittien avulla.
Työläisillä voi myös olla erikoistaitoja, kuten puunhakkaus, jotka tuplaavat tuotannon tietyssä työssä. Useimpia erikoismiehiä voi palkata Euroopasta, mutta arvokkaat kauppahyödykkeiden kerääjät on koulutettava intiaanien luona. Oikeiden miesten hankkiminen ja sijoittaminen oikeaan paikkaan onkin pelin kantavia ideoita.
 |
| Kunkku kerjuulla. Alituisen kiristyksen jälkeen kapinointi on suorastaan hauskaa. |
Colonizationissa ei ole maailmanihmeitä, ja keksintöjen virkaa toimittavat suurmiehet, joita saa puolelleen erilaisia pisteitä keräämällä. Juonena on, että saman alan miehet ovat samalla janalla. Jos passaat alkupään kauppamiehet päästäksesi nopeammin valitsemaan myöhäisemmistä, eivät he ole enää saatavilla, vaikka pisteitä olisikin. Pisteitä saa tekemällä sopivia asioita, eli kauppapisteitä saa kauppaa käymällä ja sotapisteitä sotimalla. Toisaalta näitä pisteitä voi tuottaa kolonioissa, vaikka sitä voikin ihmetellä, miten puusta tehdään sotamenestystä.
Poliittisesti korrektia
 |
| Melkein kun Civ. Ulkonäöltään Colonization ei eroa Civilization nelosesta. |
Amerikan mantereen valtaaminen ei ollut siistiä toimintaa, ja
Colonization antaa siitä hieman silotellun kuvan. Ennen kaikkea siirtomaiden taloutta ylläpitäneet orjat puuttuvat kokonaan, vaikka heidät itsenäisyyttä julistettaessa voikin vapauttaa.
Civilopediassa kerrotaan toki eri kansojen karusta kohtalosta, mutta kulkutautien vaikutusta intiaaneihin ei ole mallinnettu. Toisaalta intiaanikylät katoavat jälkiä jättämättä, jos siirtokunnan kulttuuri ulottuu kylään asti, joten ehkä isorokko onkin tahattomasti mukana.
Harmillista on myös, että kaikilla mailla pelatessa loppuanimaatio on sama. Jos kehittäjät olisivat vaikka keksineet joka siirtokunnalle oman lipun ja itsenäisyysjulistuksen, olisi uudelleenpeluuseen tullut vähän lisää pontta. Harmittavasti myös Sid-pelien tavaramerkiksi muodostunut loppuvertailu puuttuu.
Uusi
Colonization on teknisesti hyvin toteutettu käännös, jossa on samaa imua kuin alkuperäisessäkin pelissä. Uusille pelaajille
Colonization on sopivasti erilainen versio
Civilizationista, joten siihen kannattaa ainakin tutustua. Peliaiheen rajoittuneisuuden vuoksi peli kuitenkin jäänee hieman kuriositeetiksi, jonka pariin tulee palattua silloin tällöin vaihtelua haluttaessa.
Panu "Ego" Alku... riiteli kerran netissä tämän pelin Amerikka-keskeisyydestä.
