Perry Rhodan on Saksassa (ja ilmeisesti vain siellä) legendaksi asti noussut pulpkirjasankari, joka on lennellyt avaruudessa jo vaikka kuinka kauan tekstuaalisessa muodossa, ja on nyt siirtynyt myös pelisankariksi. Kirjoissa, kuten pelissäkin, hän on kuolematon blondi, joka on auttanut ihmiskuntaa eteenpäin avaruuden valloituksessa. Tällä kertaa eletään uuden galaktisuuden kalenterissa aikaa 1346, ja robotit nappaavat mukaansa Perryn ei-niin-yllättäen rintaosastolla hyvin varustetun tyttöystävän, ja seikkailu voi alkaa.
Rhodan on niin perinteinen "osoita ja klikkaa" -seikkailu kuin olla voi. Alussa pelaaja löytää Perryn avaruusasemalta, jolle on hyökätty. Ison kihon päätöksestä Perryä pitää suojella ja pelaaja ei periaatteessa saisi haahuilla asemalla, mutta piru vie, tähän ei sankarimme tietenkään suostu, vaan lähtee harhailemaan paikasta toiseen.
Jos ovat esimerkiksi päivittäiset saippuaoopperat
Kauniiden ja rohkeiden tapaan hidastempoisia, on
Rhodanin seikkailuissa ensimmäinen ongelmakohta tooooodella hidas alku. Ensimmäiset tunnit vietetään avaruusaluksella, missä vähemmän yllättäen kaikki ovet ovat rikki. Ja sitten niitä yritetäänkin availla yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja niin edelleen. Missään vaiheessa juoni ei oikeastaan etene tippaakaan, pelissä yritetään vain päästä eteenpäin.
Ongelmia ongelmissa
 |
| Avaruuden Jerry Cotton. Perry Rhodanin seikkailuita on julkaistu Saksassa vuodesta 1961 lähtien. |
Inhottavan tavallista seikkailupeleille on myös se, että yhdenkin tavaran huomaamatta jääminen lopettaa etenemisen jossain vaiheessa täysin. Niin myös
Rhodanissa, joka on lineaaristakin lineaarisempi peli, eikä seikkailulle ole minkäänlaista valinnanvaraa.
Myös pelin puzzlet ovat ongelmaisia, sillä niiden taso vaihtelee kohtalaisen loogisesta täysin järjettömiin. Kun huoneesta A pitää ravata huoneeseen C, josta pitää palata takaisin siihen huoneeseen B (joka on siinä välissä), niin se tuntuu ainoastaan keinotekoiselta pelin vaikeuttamiselta ja seikkailun pitkittämiseltä. Onneksi
Rhodanissa ei ole liikaa niitä tuttuja "käy tila läpi pikseli pikseliltä" -juttuja, sillä pelihahmolla on mukanaan skanneri, joka näyttää paikat pelaajalle välähdyksellä heti, kun uuteen tilaan astuu. Tämä helpottaa peliä huomattavasti, ja idea on saatu ympättyä scifistiseen maailmaan uskottavasti. Seikkailupelifanaatikot voivat toki jättää käyttämättä tämän ominaisuuden.
Toimiva käyttöliittymä
 |
| Vanhusta ei väsytä. Kuolemattomaksi muuttunut Perry Rhodan on jo lähes 3000 vuotias. |
Pelin käyttöliittymä on onnistunut. Ruudun alareunassa näkyvät kaikki mukana kannetut härpäkkeet, joita kerääntyykin pelin aikana melkoinen määrä. Jälleen kerran liikutaan seikkailupelien klisee-osastolla: kaikki matkan varrelta kerätyt tavarat sopivat johonkin suurempaan kokonaisuuteen pelin edetessä.
Ainoa suurempi käyttöliittymän tökkiminen tapahtuu, kun yritetään lukea päiväkirjasta pelihahmon tekemiä muistiinpanoja. Rukkailin todella kauan pelin asetuksia, kun luulin konetehojen olevan riittämättömät. Vasta kun kävin netistä lukemassa enemmän tietoa ongelmasta, kävi selville, että peli vain yksinkertaisesti bugittaa päiväkirjasivuilla ja nykii aivan hillittömästi. Uskomaton ohjelmointivirhe, jonka olemassaololle ei ole mitään muuta järjellistä selitystä kuin tekijätiimin laiskuus.
Hahmot eläväisiä
 |
| Poseeraus kunnossa. Pelin ulkoasu on kieltämättä kunnossa, kuten modernilta seikkailupeliltä voi odottaakin. |
Pelin henkilöhahmot ovat kohtalaisen mielenkiintoisia.
Rhodanin vahvuus onkin sen tarinassa, kunhan se vain pääsee kunnolla vauhtiin.
Robert Feldhoff on kirjoittanut useita
Perry Rhodan -seikkailuja, ja on vastuussa pelinkin juonesta. Ei kannata pelästyä alun välianimaationa nähtävää taistelukohtausta, jossa Rhodanin kauniimpi puolisko taistelee tissit heiluen jättimäisiä robottihämähäkkejä vastaan:
Rhodan ei suinkaan ole pelkkää avaruuspulppia, vaan välillä peli sisältää syvällistäkin pohdintaa ja ottaa kantaa myös nykypäivän ongelmiin.
Hienoinen ongelma on kuitenkin siinä, että vaikka
Rhodanista ja peliuniversumista saakin informaatiota, tuntuu välillä siltä että mikäli olisi tutustunut miehen seikkailuihin kirjamuodossa, olisi pelistä saanut kenties enemmän irti. Nyt välillä tulee olo, että jotain jää - jos ei nyt ymmärtämättä - niin ainakin pienoisena kysymysmerkkinä ilmaan. Toki näin lienee kaikkien pelien kanssa, jotka pohjautuvat muun populaarikulttuurin esiin nostamien hahmojen toimintaan ja maailmoihin.
Nätti mutta seiväs takalistossa
 |
| Ööö... Yksi pelin vähemmän epäloogisista puzzleista. |
Grafiikka pelissä on pääasiallisesti kaunista. Vaikka ulkoasu ei olekaan seikkailupeleissä pääasiallisen tärkeää, pelin taustamaisemat ovat todella onnistuneita. Päähenkilöllä näyttää tosin olevan seiväs tungettuna takapuolesta läpi, sen verran jäykästi herra liikkuu. Peli naittaa yhteen kolmiulotteisuuden tuntua 2d-grafiikkaan syvään maalatuilla taustoilla, mikä on välillä melkoisen kökön näköistä. Juonta välillä eteenpäin kuljettavat välianimaatiot ovat paikoittelen myös melko alkeellisen oloisia. Myös ääninäyttelyn taso heittelehtii hämmentävän paljon. Toiset hahmot kuulostavat eläväisiltä, kun taas toisia kuunnellessa tekee mieli vääntää äänenvoimakkuus nollaan ja tyytyä vain lukemaan vuorosanat ruudulta.
Rhodan on seikkailupelejä pelaamattomalle todellista tuskaa, mutta silti puutteistaankin huolimatta tieteiskirjallisuuden ystäville paketti, jonka parissa viettää mielellään aikaansa. Seikkailupelit ovat aina olleet pienten, mutta sitäkin aktiivisempien pelaajapiirien suosikkeja. Silti sitä odottaa yhä kaiholla samanlaisia tunnelmia seikkailupelin äärellä kuin silloin joskus, kun pääsi seikkailemaan
Secret of Monkey Islandin huumorintäytteisessä maailmassa tai
Longest Journeyn mysteerien parissa. Kyse ei ole vain nostalgiasta, sillä pelit ovat kestäneet vuosien kulutusta ällistyttävän hyvin. Jokin näistä uusista seikkailupeleistä vain puuttuu.
Jarkko Fräntilä... scifeili joskus, mutta on nyt jalat maassa.
