Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Torstai, 20. marraskuuta 2008
Blizzard Worldwide Invitational 2008
Keskiviikko, 9. heinäkuuta 2008 klo 15:59

Tapahtuman mainoksia oli ripoteltu ympäri Pariisia, mutta isoin lakana roikkui tietenkin messukeskuksen pääoven päälle.
Kalifornian Irvinessä majaansa pitävä Blizzard Entertainment on vajaassa viidessätoista vuodessa kohonnut yhdeksi maailman merkittävimmistä pelikehittäjistä. Vuonna 1994 ilmestyneen Warcraftin jälkeen jokainen yhtiön peli on ollut suurmenestys. Diablo 2:lla, Warcraft 3:lla ja Starcraftilla on pelien iästä huolimatta vielä rutkasti pelaajia, ja yhtiön World of Warcraft -verkkoroolipeli on lajityyppinsä kiistaton kuningas.

Nyt neljättä kertaa järjestetty Blizzard Worldwide Invitational on yhdistelmä ammattimaista pelitapahtumaa, Blizzardin fanitapaamista ja yhtiön uusien tuotteiden esittelyä. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli Pariisi, ja Peliplaneetta oli paikalla tsekkailemassa fiiliksiä.


Paholaisen paluu

Messuhallin sisätiloihin käytiin Blizzard-kaaren alta. Lauantaina paikka oli tappavan täynnä, mutta sunnuntaina tunnelma oli väljempää.
Tapahtuma järjestettiin Pariisin keskustan laidalla, Porte de Versaillesin messukeskuksessa 28.–29.6. Aikataulullisista syistä kolmihenkinen seurueemme saapui paikalle jo perjantaina, ja tämä päivä vietettiin lähinnä tapahtumakaupunkiin tutustuessa. Perjantain seikkailut itsessään voisivat olla jo oman artikkelinsa arvoisia, mutta päivän kohokohtia olivat pahamaineisille banlieue-ulkokaupunkialueille eksyminen ja ”ihan lähellä” olevan Eiffel-tornin etsiminen, joka ilman karttaa kesti kutakuinkin kaksi tuntia. Myös hyvän ruokapaikan löytäminen tästä kulinarismin pääkaupungista osoittautui yllättävän vaikeaksi tehtäväksi.

Diablo 3 -julkistusta juhlittiin riemuhuudoin, vaikka monet pitivät sitä itsestäänselvyytenä jo ennen tapahtumaa.
Tositoimiin päästiin sitten lauantaina. Tapahtuma alkoi näyttävällä avajaisseremonialla, jonka mielenkiintoisinta antia lehdistölle ja varmasti koko juhlayleisölle oli Diablo III:n julkistaminen, josta uutisoimme jo aikaisemmin. Neljä vuotta kehitteillä ollut peli oli onnistuttu pitämään varsin hyvin salassa, joskin Blizzardin antamien epämääräisten vihjeiden perusteella paljastusta osattiin odottaa. Paljastusta seuranneessa lehdistötilaisuudessa Diablo III oli luonnollisesti pääosassa, joskin tilaisuuden anti jäi varsin vähäiseksi. Pääsääntöisesti paikalla olleen lehdistön esittämät kysymykset ammuttiin alas vetoamalla pelin keskeneräisyyteen.

Mitään maailmaa mullistavaa Diablo III ei ainakaan näin julkistamisen kynnyksellä tunnu tarjoavan, paitsi tietenkin Diablo-faneille. Pelin roolipelimäisyyteen ja hahmointeraktioon, samoin kuin pelin yhteisöllisyyteenkin luvattiin kiinnittää huomiota. Se, miten tämä tosiasiassa on hoidettu, jää nähtäväksi. WWI:n annin perusteella luvassa on joka tapauksessa tuttua ja turvallista Diabloa, joka joko kolahtaa tai ei. Uusi Witch Doctor -hahmoluokka vaikutti ensi näkemältä lähinnä päivitetyltä necromancerilta, mutta totuus voi olla ensivaikutelmaa kauniimpi.

Tarkemmat tiedot tapahtuman Diablo III -julkistuksesta voi lukea täältä.


Jäätyneellä valtaistuimella

WoW-kuuluisuutta nauttiva Nihilum-kilta raidasi WWI:ssa Kil'jaeden-pomoa yleisön iloksi. Epäilemättä yleisöpaineen takia ensimmäiset yritykset päättyivät "wipeen", mikä ei naurattanut Kungen-johtajaa.
Diablo III:n lisäksi WWI tarjosi herkkuja tietenkin Warcraft-faneille. Tapahtumapaikalla oli testattavana sekä StarCraft II että World of Warcraftin tuleva lisälevy Wrath of the Lich King. Näistä ehdottomasti kiinnostavampi oli jälkimmäinen ja vaikka tekniset ongelmat hankaloittivatkin kokeilua alkuvaiheessa ikävällä tavalla, kääntyi tilanne lopulta voitoksi.

Esillä olleet uuden Northrend-mantereen maisemat olivat komeita, uudet otukset vaikuttavia ja uusitut talent-puut lupaavia. Suurta hupia tarjosi erityisesti Free Willy -elokuvan hengessä tehtyjen miekkavalaiden lahtaaminen. Suurimmat riemunkiljahdukset olivat kuitenkin druidien uusittujen ominaisuuksien ansiota, saaden muuan muassa mukana häärineen Peliplaneetta-Pyykkösen hykertelemään tyytyväisenä.

Kokeiltavana oli myös uusi Death Knight -sankarihahmoluokka, joskin hieman riisuttuna. Hahmoluokan aloitusalue ei ollut vielä valmis, ja kättelyssä tarjolla olevat viitisen taitoa loivat vaikutelmaa lähinnä varjoloitsuja käyttävästä retripaladiinista, mikä ei lienee kovin kaukana lopullisestakaan todellisuudesta. Hahmoluokan ominaisuudet ja todellinen rooli tulevat varmasti vielä täsmentymään ajan myötä.

Yleisö seurasi paneeleita hartaana ja hiljaa, vaikka iso osa ajasta kului kysymysten ja vastausten ristiintulkkaukseen.
Kokeiltavana olleiden pelien lisäksi ammatillista antia tarjosivat myös lukuisat tapahtumaviikolle ripotellut developer-paneelit, joissa Blizzardin väki esitteli pelien tulevia ominaisuuksia, jonka jälkeen pressillä ja yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Developer-paneelien suurimmaksi ongelmaksi muodostui ranskalaisten isännyys: kaikki kysymykset ja vastaukset käännettiin ranskaksi, mikä kutakuinkin tuplasi jokaisen kysymyksen esittämiseen ja siihen vastaamiseen käytetyn ajan.

Myös näiden paneelien mielenkiintoisinta antia olivat World of Warcraftia käsitelleet tilaisuudet, siitäkin huolimatta, että allekirjoittaneen aktiivisin WoW-kausi on jo taakse jäänyttä elämää. Esimerkiksi pelin ikuista murheenkryyniä, eli hahmon talent-puuhun sitomista, luvattiin suoraselkoisesti helpottaa aivan lähitulevaisuudessa. Ratkaisu tulee näillä näkymin olemaan se, että pelaajien annetaan tehdä kaksi talent-pohjaa, joita sitten voi vaihdella lennossa. Tarkemmat yksityiskohdat jäivät kuitenkin hämärän peittoon.


Kummajaisnäyttely

Pukukisan voiton vei tämä taureni, mikä oli ainakin Peliplaneetalle melkoinen yllätys.
Koska Worldwide Invitational on kuitenkin ennen kaikkea fanitapaaminen, pyöri iso osa tilaisuudesta tämän puolen ympärillä. Kaksikerroksinen messuhalli oli valjastettu varsin tehokkaasti tähän tarkoitukseen. Paikalla oli mm. oikean kokoinen Frozen Throne, jossa pystyi kuvauttamaan itsensä Arthaksen kypärä päässään. Kärsivällisemmät jonottajat pystyivät kuvaamaan itsensä erilaisissa WoW-vetimissä, kuten warlockin tier 5 -haarniskassa, mutta jonot venyivät tuntien mittaisiksi.

Leijonanosa viikonlopun tapahtumista oli erilaisia pelikisoja, joissa Blizzard-pelien maailman huiput ottivat toisistaan mittaa. Jotain Blizzardin pelien elinvoimaisuudesta kertoo se, että World of Warcraftin arena-turnausten lisäksi kisaohjelmassa oli kuusi vuotta vanha Warcraft III ja 10 vuotta vanha Starcraft.

Ikäloppujen naksuttelupelien turnauksia astetta mielenkiintoisempi kisa oli kuitenkin lauantai-illan puku- ja tanssikilpailu. Näistä erityisesti pukukisa oli todella korkeatasoinen. Mukana olivat muun muassa prinssi Kael’thas, suorastaan hellyttävästi vaappunut murloc ja Raven Lord -ratsulla kulkenut, tier 6 -haarniskaan sonnustautunut gnome-soturi. Hieman yllättävästi voittajaksi kuoriutui tauren shaman, joka ei ainakaan tilaisuuden suomalaisyleisöä onnistunut vakuuttamaan.

Örkkitanssin voittoon saattoivat vaikuttaa esiintyjän äänekkäät "For the Horde!" -huudot.
Tanssikisa taas oli enemmänkin yhdistelmä pateettista taidottomuutta ja kourallista huippusuorituksia. Kisa oli myös siinä mielessä pettymys, että vakuuttava ja lähes täydellinen night elf moonwalk-suoritus ei päässyt edes palkintosijoille, kun taas voitto meni ranskalaistyyliin tehdylle ja oikeaan suoritukseen verrattuna varsin mitäänsanomattomalle örkkiripaskalle. Sunnuntain tärkeimmät tapahtumat jäivät liian aikaiseen järjestettyjen paluulentojen vuoksi seurueeltamme kokematta, mutta tällöin luvassa olisi ollut muun muassa Blizzardin henkilökunnasta kootun 70 Level Elite Tauren Chieftain -heviyhtyeen keikka. Päällikön taso on tätä nykyä tosin 80, Wrath of the Lich Kingin kunniaksi.

Pääsääntöisesti Blizzard Worldwide Invitational oli kuitenkin mielenkiintoinen ja onnistunut tapahtuma. Sen suurimmaksi ongelmaksi muodostui kilpailujen ja yleisön ranskalaispainotteisuus, eikä tunnelmaa maailman- tai edes Euroopan-laajuisesta fanitapaamisesta päässyt aivan muodostumaan, kun homma vedettiin niin pitkälle isäntämaan ehdoilla. Alkujärkytyksen jälkeen on kuitenkin todettava, että niille, jotka paikalle kuitenkin pääsivät, oli tapahtuma todella antoisa ja se tarjosi rautaisannoksen yhdestä maailman tuottavimmista pelifirmoista.

Videoita kisoista ja esimerkiksi developer-paneeleista löytyy tapahtuman viralliselta kotisivulta .

Palaamme WWI:n Wrath of the Lich King -antiin vielä myöhemmin.

Tero Lehtiniemi
Kuvat












Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town