Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Torstai, 20. marraskuuta 2008
Testissä Battleforge
Tiistai, 3. kesäkuuta 2008 klo 15:02



EA:n tuleva Battleforge on peli, joka ei luultavasti herätä monessakaan lukijassa juuri minkäänlaisia alustavia tunteita. Syykin on selvä, sillä suurin osa ei luultavasti ole tietoinen koko pc-pelin olemassaolosta. Ilmiö ei ole rajoittunut vain pelaajiin, sillä EA:n keväisessä esittelytilaisuudessa pelin nimi sai jopa pelitoimittajat raapimaan päätään epätietoisesti. Sen verran tehokkaasti EA on suojellut salaista peliprojektiaan.

Kun peli vihdoin esiteltiin toimittajille, epätietoisuus ja ihmetys eivät niinkään haihtuneet, vaan korkeintaan muuttivat kohdettaan. EA:n oman kuvauksen mukaan Battleforge on nimittäin yhdistelmä tosiaikastrategiaa ja keräilykorttipeliä. Yhdistelmä kuulostaa todella mystiseltä, mutta kun kaivelimme vähän lisää, pinnan alta löytyi selitysten lisäksi syitä olla varovaisen innostunut pelistä.


Konehuoneen puolella

Pintapuolisesti Battleforge näyttäisi olevan samanlainen kuin kymmenet tosiaikastrategiat sitä ennen. Toinen toistaan ihmeellisempien fantasiahirviöiden armeijat ottavat yhteen kristallien ja keskiaikaisten rakennusten täyttämissä maisemissa, joissa tulipallot halkovat taivasta ja meininki on muutenkin kuin suoraan Warcraft III:sta repäistyä. Battleforgen tapauksessa erilaisuus löytyy kuitenkin pitkälti jo pelin taustakuvioista.

Kun tiimi mainostaa pelinsä olevan yhdistelmä keräilykorttipeliä ja tosiaikastrategiaa, kyse ei ole pelkästä mainospuheesta. Korttien keräily on koko pelin keskeinen idea. Kortit edustavat pelissä kaikkea mahdollista käytössä olevista yksiköistä erilaisiin loitsuihin ja erikoishyökkäyksiin.

Pelaajat kasaavat ennen pelin alkua omat pakkansa käytössä olevista korteistaan, yrittäen varautua joko vastustajansa pakan teemaa tai edessä olevan tehtävän haasteita varten. Kaikkien keräilykorttipelien isän ja äidin Magic: The Gatheringin tyyliin kortit on jaettu eri elementteihin, jotka ovat joko voimakkaampia tai heikompia suhteessa toisiinsa. Pelin aikana yksiköitä ja loitsuja lätkitään pelialueelle kuin kortteja konsanaan, jolloin taivas lyö tulta, luurangot nousevat haudoistaan tai jättimäinen demoni ilmestyy murhaamaan vastustajiaan.

Tähän asti kuulostaa vielä mukavan harmittomalta, mutta kun pelin kehitystiimi ryhtyi puhumaan korttien hankinnasta, useat toimittajat alkoivat kiemurrella vaivaantuneina tuoleillaan. Pelin kehutaan nimittäin "mullistavan mikrontransaktioiden kautta tapahtuvan pelaamisen". Kortit siis toisin sanoen ostetaan oikealla rahalla perinteisten korttipelien tyylisissä lisäkorttipaketeissa, joista irtoaa pino uusia kortteja. Näitä voi sitten vaihdella kaveriensa kanssa verkon välityksellä ja yrittää kasata unelmapakkojaan.

Kehitystiimi ei vielä suostunut erittelemään tarkemmin korttien hintoja tai mahdollisia satunnaistekijöitä, eli käytännössä sitä, sisältääkö lisäkorttipaketti vaikkapa kahdeksan satunnaista ja potentiaalisesti täysin turhaa korttia, vai kahdeksan pelaajalle hyödyllistä uutukaista. Joka tapauksessa jo tässä vaiheessa voidaan pohtia, onko idea pikkurahaa vastaan myytävistä korteista kehitetty vasta peli-idean jälkeen, vai onko koko peli vain kyyninen yritys rahastaa korttipelaajien kustannuksella. Toisaalta vastaavanlaisia pelejä on ollut markkinoilla menestyneesti jo aiemmin, kuten vaikkapa PoxNora ja Magicin oma verkkoversio Magic Online.


Tiukkaa tiimityötä

Vaikka pelin takaa tuntuukin kurkkivan markkinointiosaston sarvekas varjo, itse peli on selkeästi tehty pelimiesten toimesta. Kehitystiimistä löytyy entisten Settlers- ja SpellForce -tiimien väkeä, mikä on helppo uskoa. Värikäs grafiikka, sujuvan oloinen pelattavuus ja kiinnostavat yksinpelitehtävät nimittäin kielivät siitä, etteivät tekijät ole ensi kertaa sorvin ääressä.

Koska peliä esiteltiin videopätkien ja ohjattujen demosessioiden perusteella, monta kysymystä jäi vielä avoimeksi. Tiimi esittelikin tällä kertaa pelin puhutuinta ominaisuutta, eli sen tiimihenkistä moninpeliä. Battleforge on suunniteltu keräilykortti-teemansa mukaisesti todelliseksi yhteisöpeliksi, jonka taustalta löytyy työkaluja kaverien kanssa viestimiseen ja pelaamiseen. Toki pelistä löytyy myös mahdollisuus pelata suoraan toisia pelaajia tai näiden muodostamia tiimejä vastaan, mutta nekin rakentuvat samojen perusideoiden varaan.

Battleforgea väsätessään tiimi on selvästi ammentanut innostusta muiden tosiaikastrategioiden ohella myös massiivimoninpeleistä, sillä pelin tehtävissä on aistittavissa selvästi vaikkapa World of Warcraftista tuttujen raid-instanssien kaltaista touhua. Jokaisella pelaajalla on suurissa taisteluissa ja pomokahinoissa oma vastuunsa, joista kaikkien tulee suoriutua kunnialla, jotta peli etenee.

Demosessiossa esiteltiin niin yksinkertaisia, kuin vähän vaativampiakin tilanteita. Yhden pelaajan joutuessa vaikkapa vihollisten väijyttämäksi toiset saattoivat koukata sivustaan antamaan tulitukea korkeammalta maastosta. Erilaisista yksiköistä - kuten vaikka raskaasta jalkaväestä ja heiveröisemmistä velhoista - koostuvat armeijat pystyivät myös mainiosti tukemaan toisiaan ja näin tuhoamaan vihollisen paremmin. Vasta pomomatseissa idea pääsi kuitenkin kunnolla oikeuksiinsa.

Kentän pääpiru oli sanoinkuvaamattoman voimakas demoni, joka sattui vieläpä seisomaan turvassa voimakenttänsä sisällä. Jotta pomo saatiin takaisin manalaan, yksi pelaaja kiersi ympäri aluetta tuhoamassa kristallipylväitä, joista voimakenttä imi virtaansa. Samalla toinen pelaaja hätisteli pomon kätyreitä pois alueelta, jotta nämä eivät päässeet heittelemään parannusloitsuja tai muuten vain häiritsemään toimintaa.

Tiukan yhteispelin avulla pomo siirtyi lopulta hautaan, jolloin peli paljasti sen viimeisen massiivimoninpelilainansa: vihulainen muuttui keräilykortiksi, jonka pelaajat poimivat mukaansa.

Battleforgessa on siis aineksia kiinnostavaksi massiivimoninpeliksi, mutta ilmassa on vielä paljon kysymyksiä. Ennen kuin yksityiskohdat korttikaupasta, yhteisötoiminnasta ja moninpelistä paljastetaan, on mahdotonta sanoa, onko kyseessä tosiaan uuden pelimyyntitavan uljas alku - vai kyyninen rahastusyritys.

Miikka Lehtonen

Battleforge
Versiot: PC
Tekijä: EA Phenomic
Julkaisija: EA
Ilmestyy: 2008
Kuvat







Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town